Tässä oppaassa on ohjeita niiden julkaisujen tekijöille, jotka Diak kustantaa ja julkaisee. Diak julkaisee sekä julkaisusarjoissaan että verkkomedia Dialogissa.
Oppaassa kuvataan koko julkaisuprosessi ideasta markkinointiin: mitä julkaisijan täytyy itse tehdä ja mitä tukea saat Diakin julkaisupalveluilta tai muilta palveluilta. Saat vinkkejä alkuvaiheen julkaisukustannusten arvioinnista julkaisun käsikirjoituksen laatimiseen. Neuvomme myös, missä muualla voit julkaista tekstejäsi.
Oppaassa sivutaan henkilökunnan julkaisutietojen tallennusta opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisutiedonkeruuseen. OKM käyttää keräämiään julkaisutietoja korkeakoulujen ohjaamisessa (rahoitusmalli, tunnuslukutavoitteet, OKM:n palaute). Lisäksi tietoja käytetään ministeriön raportoinnissa ulospäin, horisontaalisessa yhteistyössä muiden hallinnonalojen kanssa sekä suomalaisen korkeakoululaitoksen tilan kuvaamisessa.
Diak on sitoutunut Avoimen tieteen ja tutkimuksen julistukseen 2020-2025.
Diakin avoimuuden linjaukset tukevat strategiassa määriteltyjen arvojen ja vahvuuksien toteutumista. “Rohkeasti avoin Diak” on paitsi tavoite, myös lupaus edistää avoimuutta perusarvona kaikessa toiminnassamme:
Rohkeasti avoin Diak - oppiminen, tutkimus, kehittäminen ja tieto
Lisäksi Diak on sitoutunut noudattamaan Tutkimuseettisen neuvottelukunnan laatimaan hyvän tieteellisen käytönnön ohjetta (HTK). Tavoitteena on edistää avoimia toimintamalleja työelämän kehittämisessä ja tutkimuksessa.
Julkaisusarjat Julkaisutoiminnan suunnittelija Mervi Kivirinta mervi.kivirinta@diak.fi puh. 040 823 0878 Julkaisusihteeri Minna Varkila minna.varkila@diak.fi puh. 040 508 9912 |
Dialogi Päätoimittaja: Viestintäpäällikkö Aura Vuorenrinne Toimitusihteeri Viestinnän asiantuntija Helka Repo puh. 050 597 5008 viestinta@diak.fi
|
Diakin julkaisutoiminta kuuluu innovaatiotoiminnan tulosalueelle. Toimintaa ohjaa ja kehittää julkaisuryhmä, jonka jäseniä ovat Kehitysjohtaja Elina Ylikoski (puheenjohtaja) Asiantuntija, tutkija Sakari Kainulainen Lehtori Anna Liisa Karjalainen Yliopettaja, diakonia ja kasvatus Mikko Malkavaara Viestinnän asiantuntija, Dialogin toimitussihteeri Riikka Kotiranta Infromaatikko, julkaisutoiminnan suunnittelija Mervi Kivirinta (sihteeri) |
|
Etsitkö oppaasta jotain tietoa, mutta et löytänyt?
Oliko joku kohta sellainen, jota et ymmärtänyt?
Ole ystävällinen ja anna palautetta: mervi.kivirinta@diak.fi
Artikkelin kirjoittaminen Diakin julkaisuun
Avoimuus ohjaa julkaisemista Diakissa
Diakin henkilöstön julkaisutiedot
Diakin julkaisut lähdeluettelossa
Diakin julkaisusarjat
Dialogi (kirjoitusohjeet)
Dialogin artikkeli Justukseen
Ehdota julkaisua
English instructions
Ideasta valmiiksi blogitekstiksi
Julkaisemisen jälkeen
Julkaisemispäätös käsikirjoituksesta
Julkaisun kustannukset
Julkaisun painaminen / verkkojulkaiseminen
Julkaisuprosessi
Julkaisuprosessin aikajana
Julkaisusopimukset
Julkaisutietojen tallennus (OKM tiedonkeruu)
Justus
Kannet
Kansikuvan valinta
Kielentarkistus
Kirjoittajaohje
Kustannukset
Käsikirjoitusvaihe
Lähdeviiitteet
Mallipohja artikkelin kirjoittajalle
Markkinoinnin prosessi
Missä julkaisen?
Oikeinkirjoitusohjeita
Synopsis
Taitto
Takakannen teksti
TKI-vuosikirjan tekoprosessi
Yhteystiedot
Verkkojulkaiseminen
Vinkkejä julkaisun kirjoittajalle