”Tämä on OSKE-oppaan 2016 avattu versio. Mikäli tarkoituksesi oli käyttää päivittynyttä OSKE-opas 2.0 -versiota, pääset siihen tästä osoitteesta https://libguides.diak.fi/oskeopas .”
Anna Liisa Karjalainen
Lähteitä käytetään oppimistehtävissä, raporteissa, selvityksissä, opinnäytetöissä, tutkimuksissa ja monissa artikkeleissa. Ilman lähteitä, vain omien käsitysten, kokemusten ja mielipiteiden varassa kirjoitetut tekstit edustavat muita tekstilajeja.
Viittaamalla käytettyihin lähteiseen osoitetaan tiedon alkuperä ja näytetään, miten kirjoittaja rakentaa tietoa ja käsitystä käsiteltävästä aiheesta. Lähdeviitteet ilmentävät myös kirjoittajan perehtyneisyyttä aihepiiriin ja osoittavat siten aiheen hallintaa.
Jos lähdeviitteitä ei käytetä, lukija tulkitsee kirjoittajan esittävän asiat omina käsityksinään ja tietoinaan. Jos kirjoitettu perustuu kuitenkin muista teksteistä lainattuihin asioihin eikä sitä osoiteta viitteillä, ei kirjoittaja ole toiminut eettisesti oikein, vaan hän rikkoo tekijänoikeutta. Luvatonta lainaamista sanotaan plagioinniksi, jolloin kirjoittaja esittää omanaan jonkun toisen tekstiä tai sen osaa joko suoraan lainaten tai referoiden. Plagiointi voi koskea myös kuvallista ilmaisua tai käännöstä.
Lähteitä käytetään tiedon esittämiseen ja rakentamiseen, asian käsittelyn tukemiseen, perustelemiseen eli argumentointiin, vertailuun ja kyseenalaistamiseen.
Lähteinä käytetään ensisijaisesti tekstejä, jotka perustuvat tutkittuun ja koeteltuun tietoon. Sellaisia lähteitä ovat ennen muuta tieteelliset tutkimukset. Lähteinä käytetään myös erilaisia raportteja, selvityksiä ja ammattijulkaisuja. Suulliset lähteet ovat aina kirjallisia lähteitä heikompia, sillä niitä on usein mahdoton tarkistaa.
Lähteitä käytetään omassa tekstissä pääasiassa niiden ajatuksia referoiden. Suoria sitaatteja käytetään silloin, kun jostain syystä halutaan näyttää, miten lähteessä asia on tarkalleen ilmaistu. Tämä voi liittyä suoran sitaatin tarkempaan analysointiin tai sitaattia voi seurata kyseenalaistaminen tai vasta-argumenttien esittäminen.
Lähteistä ei kannata lainata sanamuotoja, vaan ajatuksia, jotka sovitetaan omaan tekstiin omin sanoin. Se voi tuntua haastavalta: muuttuuko lähteen alkuperäinen ajatus jotenkin, kun sen sanoo omin sanoin? Tämä riski on otettava, sillä sujuvaa, sisällöltään yhtenäistä tekstiä ei synny, jos sen rakentaa siirtämällä omaan tekstiin osan toisesta tekstistä.
Luontevaa lähteiden ajatusten liittämistä omaan tekstiinsä joutuu harjoittelemaan joskus kauankin. Lähteet pitäisi asettaa tekstissä keskustelemaan sekä muiden lähteiden että omien ajatusten kanssa. Käytännössä tämä tarkoittaa lainattujen ja omien ajatusten vuorottelevaa esittämistä.
Kun käyttää lähteitä omien ajatustensa tukena tai menettelytapojensa perusteluna, on oltava tarkkana, ettei merkitse vahingossa lähdeviitettä omien ajatustensa tai toimiensa perään.
Esim.
Toteutin haastattelun teemahaastatteluna, jolle on tyypillistä, että haastattelun aihepiirit eli teema-alueet ovat tiedossa, mutta kysymysten tarkka muoto ja järjestys puuttuvat (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2008, 208).
Omat ja lähteen ajatukset voi erottaa esimerkiksi näin:
Toteutin haastattelun teemahaastatteluna. Sille on tyypillistä, että haastattelun aihepiirit eli teema-alueet ovat tiedossa, mutta kysymysten tarkka muoto ja järjestys puuttuvat (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2009, 208).
TAI
Toteutin haastattelun teemahaastatteluna. Hirsjärven, Remeksen ja Sajavaaran (2009, 208) mukaan teemahaastattelussa aihepiirit eli teemat ovat tiedossa, mutta kysymysten tarkka muoto ja järjestys puuttuvat.
Hirsjärvi, S., Remes, P. & Sajavaara, P. (2009). Tutki ja kirjoita ( 15. uud. p.). Helsinki: Tammi.
Lähdetekstissä käytetty ilmaisun tapa voi siirtyä kuin huomaamatta omaan tekstiin, johon se ei kuitenkaan sovi. Eri tekstilajien tyylihän vaihtelee. Esimerkiksi oppaiden ja oppikirjojen tyyli on usein ohjeistavaa ja normittavaa (”täytyy, pitää” -tyyppinen ilmaisun tapa) ja esitteissä ja yhteisöjen nettisivuilla teksti voi olla arvottavaa, mikä ilmenee adjektiivien ja muiden laatua ilmaisevien ilmausten käyttönä (”erinomainen”, ”loistava”, ”paras”). Joissakin teksteissä ilmaisulle on tyypillistä lukijan puhuttelu tai retorinen me-muodon käyttö. Jos käyttää lähteinään tällaisia tekstejä, on referointi tehtävä siten, ettei toista lainatuille teksteille tyypillistä ilmaisun tapaa sellaisenaan, vaan esittää asian kyseisen lähteen kirjoittajan tapana.
Esim.
Suomen Mielenterveysseura korostaa ohjeissaan hyvän – – merkitystä.
Oppaan mukaan laadukas ensihoito on – –