Siirry pääsisältöön

Osallistavan ja tutkivan kehittämisen opas 2.0

EETTINEN ENNAKKOARVIOINTI JA AIHEEN RAJAUS   

 

Jokaisen opinnäytetyöntekijän on ymmärrettävä eettisen ennakkoarvioinnin kriteerit ja osattava rajata työnsä niiden mukaan perustellusti. Siten niihin on tärkeää perehtyä jo opinnäytetyön ideapaperia kirjoitettaessa.  Eettisessä ennakkoarvioinnissa on yleisesti ottaen kyse sen ennakoinnista, että tutkimuksesta tai sen tuloksista voi aiheutua haittaa, sekä tällaisen haitan arvioinnista ja ehkäisemisestä. Tutkimukselle on haettava eettistä ennakkoarviointilausuntoa, jos seuraavista kriteereistä yksikin täyttyy:  

a) Tutkimukseen osallistumisessa poiketaan tietoon perustuvan suostumuksen periaatteesta,   
b) tutkimuksessa puututaan tutkittavien fyysiseen koskemattomuuteen,   
c) tutkimus kohdistuu alle 15-vuotiaisiin ilman huoltajan erillistä suostumusta tai informointia, jonka perusteella huoltajalla olisi mahdollisuus kieltää lasta osallistumasta tutkimukseen,   
d) tutkimuksessa tutkittaville esitetään poikkeuksellisen voimakkaita ärsykkeitä,   
e) tutkimuksessa on riski aiheuttaa tutkittaville tai heidän läheisilleen normaalin arkielämän rajat ylittävää henkistä haittaa tai   
f) tutkimuksen toteuttaminen voi merkitä turvallisuusuhkaa tutkittaville tai tutkijalle tai heidän läheisilleen (Tutkimuseettinen neuvottelukunta [TENK], 2019, s. 16).

 Ammattikorkeakouluopiskelijat (perustutkinto-opiskelijat) eivät voi hakea ennakkoarviointilausuntoa. Siten heidän on valittava ja rajattava opinnäytetyönsä aihe ja kohderyhmä niin, että mikään edellä mainituista kriteereistä ei toteudu. Myös ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetöiden tekijät arvioivat työtään ennakolta itse. He voivat lisäksi hakea ennakkoarviointilausuntoa, mikä tulee kuitenkin kyseeseen yleensä vain jonkin hankkeen yhteydessä. 

Hyvän yleiskuvan eettisestä ennakkoarvioinnista voi saada katsomalla asiasta Tutkimuseettisen neuvottelukunnan [TENK] (2020) verkkosivuilta löytyvän videon. Tarkempaa tietoa löytyy erityisesti  TENKin ohjeesta Ihmiseen kohdistuvan tutkimuksen eettiset periaatteet ja ihmistieteiden eettinen ennakkoarviointi Suomessa. Ohjeen kahdessa kaaviossa kuvataan mahdollista ennakkoarvioinnin tarvetta, jos tarkoituksena on tutkia alaikäisiä (TENK, 2019, s. 18, 21). 

Tutkimuseettinen neuvottelukunta (TENK) [Tiedetv]. (24.3.2020). Eettinen ennakkoarviointi ihmistieteissä [Video]. YouTube. https://youtu.be/r36SZE5OyBg?si=BNkff7pC57oL8izf
Tutkimuseettinen neuvottelukunta [TENK]. (2019). Ihmiseen kohdistuvan tutkimuksen eettiset periaatteet ja ihmistieteiden eettinen ennakkoarviointi Suomessa. Tutkimuseettisen neuvottelukunnan ohje 2019. (Tutkimuseettisen neuvottelukunnan julkaisuja 3/2029). https://tenk.fi/sites/default/files/2021-01/Ihmistieteiden_eettisen_ennakkoarvioinnin_ohje_2020.pdf


Pääkaupunkiseudun ammattikorkeakoulujen ihmistieteiden eettistä ennakkoarviointia koordinoi Metropolia-ammattikorkeakoulu, joka on julkaissut myös ohjeet lausunnon hakemiseen ja esimerkkitapauksia (ks. verkkosivun kohta Eettinen ennakkoarviointi) (Metropolia, i.a., Ihmistieteiden eettinen ennakkoarviointi Suomessa).

Metropolia. (i.a.). Ihmistieteiden eettinen ennakkoarviointi pääkaupunkiseudun ammattikorkeakouluissa. https://www.metropolia.fi/fi/tutkimus-kehitys-ja-innovaatiot/eettinen-toimikunta
Pääkaupunkiseudun ammattikorkeakoulujen ihmistieteiden eettinen toimikunta ja Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin eettiset toimikunnat. (31.8.2021). Milloin ja mistä eettinen ennakkoarviointi tulee hakea. Pääkaupunkiseudun ammattikorkeakoulujen ihmistieteiden eettisen toimikunnan ja Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin eettisten toimikuntien ohje.  
https://www.metropolia.fi/sites/default/files/images/TKI%20ja%20hankkeet/milloin-ja-mista-eettinen-ennakkoarviointi-tulee-hakea-31.8.2021-final.pdf


Diakin opinnäytetyöntekijöiden kannalta haastavaa pohdintaa voi liittyä esimerkiksi tietoon perustuvan suostumuksen periaatteeseen silloin, kun “tutkittavat ovat haavoittuvassa asemassa tai riippuvuussuhteessa tutkijaan ja/tai tutkimusta tekevään organisaatioon, (esim. asevelvolliset, vangit, tutkijan kollegat, alaiset, opiskelijat ja oppilaat) ja heidän tutkimukseensa osallistumisen vapaaehtoisuus voidaan kyseenalaistaa” (Pääkaupunkiseudun ammattikorkeakoulujen ihmistieteiden eettinen toimikunta & Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin eettiset toimikunnat,  2021, s. 4). Tämän perusteella tutkimus tulisi yleensä rajata siten, että se ei kohdistu suoraan kyseisiin ihmisryhmiin (ks. myös Arene, 2025, s. 8). Opinnäytetyön suunnitelmassa on perusteltava, miksi kenties tulkinnanvaraisilta näyttävissä tilanteissa tutkimukseen osallistuminen on kuitenkin selkeästi vapaaehtoista. 

Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto [Arene]. (18.2.2025). Ammattikorkeakoulujen opinnäytetöiden eettiset suositukset. https://arene.fi/julkaisut/raportit/opinnaytetoiden-eettiset-suositukset/

 

Lähtökohtaisesti ennakkoarviointia ei vaadita esimerkiksi anonyymeihin gallup- tai mielipidekyselyihin (Selesniemi ym., 2021). Kehittämispainotteiseen työhön saattaa sisältyä sellaisia tiedonkeruutapoja, että niihin ei tarvita tutkimusta varten tarkoitettua ennakkoarviointilausuntoa. Arenen (2025, s. 5) suositukset on osaltaan “tarkoitettu ensisijaisesti tutkimuksellisille opinnäytteille, mutta niitä voidaan soveltuvin osin käyttää myös – – kehittämismenetelmillä tehtäviin opinnäytetöihin”. Itse eettiset periaatteet koskevat myös kehittämistöitä kaikilta soveltuvilta osiltaan. 

Selesniemi, H., Kettunen, J., & Näreaho, S. (6.9.2021). Tarvitseeko tutkimus eettisen ennakkoarvioinnin ja kuka sen tekee? Tieteellisten seurain valtuuskunta. https://vastuullinentiede.fi/fi/tutkimuksen-suunnittelu/tarvitseeko-tutkimus-eettisen-ennakkoarvioinnin-ja-kuka-sen-tekee

 

Opinnäytetyöntekijän on jo ideapaperinsa laatimisvaiheesta lähtien pidettävä silmällä, että hänen suunnitelmansa on toteutettavissa joko ilman ennakkoarviointilausunnon hakemista tai että hänellä on YAMK-opiskelijaksi erityisen hyvä valmius tätä hakea. Tutkimuksensa eettisyydestä vastaa opinnäyteyöntekijä itse.   Tarkemmin ja laajemmin opiskelijoiden ja ohjaajien vastuunjakoa on selvitetty opinnäytetöiden eettisissä suosituksissa (Arene, 2025, s. 6–17). Asiat selviävät ja rajaukset löytyvät ohjaajan kanssa tarpeen mukaan keskustellen.   

Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto [Arene]. (18.2.2025). Ammattikorkeakoulujen opinnäytetöiden eettiset suositukset. https://arene.fi/julkaisut/raportit/opinnaytetoiden-eettiset-suositukset/

Saavutettavuusseloste