Etiikka on nivoutunut Diakin toimintaan lukuisin tavoin alkaen Diakin arvoista ja strategiasta. Diakin opintojen kannalta relevantit eettiset linjaukset löytyvät yleensä riittävästi Diakin julkisilta sivuilta, kuten 'Kestävä ja vastuullinen Diak' (Diak, i.a-a) ja 'Tutkimusetiikka Diakissa' (Diak, i.a.-b) sekä sitoutuminen avoimen tieteen ja tutkimuksen perusteisiin (ks. Diak i.a.-c ja Diak, i.a.-d). Seuraavassa tähdennetään lähinnä joitakin oppimistehtävien etiikan erityispiirteitä verrattuna opinnäytetyöprosessin etiikkaan.
Oppimistehtävien palautukset eivät ole sellaisinaan tieteellistä tutkimusta eivätkä lähtökohtaisesti julkaistavia töitä muutenkaan. Oletusarvona on, että ne palautetaan vain asianosaisille opettajille tai usein lisäksi kyseisen toteutuksen opiskelijoille. Silti niissä on tarkoitus noudattaa hyvän tieteellisen käytännön periaatteita (luotettavuus, rehellisyys, arvostus ja vastuunkanto) ja esimerkiksi asianmukaista viittauskäytäntöä. Myös informoidun suostumuksen periaatetta tulee noudattaa silloin, kun oppimistehtävää varten kerätään aineistoa. Oppimistehtävääkin varten haastateltavalle henkilölle tulee kertoa selvästi, mihin tarkoitukseen häntä haastatellaan, miten haastatteluaineisto on tarkoitus esittää opintojaksolla, miten aineistoa säilytetään ja milloin se tuhotaan.
Yksittäisiä oppimistehtäviä varten ei ole mahdollista hakea eettistä ennakkoarviointilausuntoa. Tärkeää on kuitenkin osata ottaa ennakkoarviointikriteerit soveltuvin osin huomioon ja harjoitella tunnistamaan ja pohtimaan tehtävän tekemisen eettisyyteen liittyviä seikkoja. Esimerkiksi kollegoita ja haavoittuvassa asemassa olevia henkilöitä voi haastatella matalammalla kynnyksellä oppimistehtävää kuin julkaistavaa opinnäytetyötä varten, mutta oppimistehtävässäkin on osattava toteuttaa haastatteluprosessi kaikilta osin eettisesti.
On vielä huomattava, että jos oppimistehtävä halutaan julkaista jossakin toimitetussa julkaisussa tai somessa, eettisesti huomioitavia seikkoja on melko paljon. Ennen kaikkea tulee varmistaa, että julkaisussa esiintyviltä henkilöistä on kyseiseen julkaisemiseen lupa. Myös muuhun oppimistehtävän jakamiseen kyseisen kurssiympäristön ulkopuolelle tarvitaan lupa niiltä, jotka ovat tuottaneet tehtävää varten aineistoa tai osallistuneet merkittävästi sen laatimiseen. Tarkempaa tietoa löytyy esimerkiksi Tekijanoikeus.fi-sivuilta (i.a., Usein kysyttyä) ja Julkisen sanan neuvoston ( i.a.) Journalistin ohjeista.
Opetuksen yhteydessä toteutettuja esityksiä koskevat lähtökohtaisesti samat tekijänoikeuslinjaukset kuin opettajien opetusta. Kaikenlaisen materiaalin julkisesta edelleen käyttämisestä tulee sopia materiaalin tekijän kanssa. Lisätietoa löytyy Tekijänoikeus opetustyössä -sivustolta (Operight, i.a.).
Tekoälyn eettistä käyttämistä koskevat Diakin yleiset ohjeet jättävät opettajille melko paljon liikkumavaraa määritellä niitä tarkemmin kulloiseenkin opintojaksoon ja oppimistehtävään sopiviksi. Oppimistehtävän yhteydessä saattaa olla tarkoituksenmukaista esimerkiksi opetella käyttämään tekoälyä tavalla, joka ei sovi eettiseen opinnäytetyön tekemiseen Diakissa [ks. luku Tekoälyn eettinen hyödyntäminen opinnäytetyössä). Tässä aihepiirissä, kuten tutkimuksen, kehittämisen ja koulutuksen alueella muutenkin, on tärkeää etsiä ajankohtaista tietoa tarpeen mukaan kunkin aihepiirin luotettavimpien toimijoiden tuottamana.