Siirry pääsisältöön

Osallistavan ja tutkivan kehittämisen opas 2.0

Lähteistetyn tekstin eettinen kirjoittaminen  

Kehittämis- sekä tutkimuspainotteisen opinnäytetyön raporttiin kirjoitetaan eri kohtiin lähteistettyä tekstiä. Usein pisin tällainen tekstijakso on raportin alkuosan teoreettinen taustoitus. Se pohjautuu aiemmalle, toisten tuottamalle tutkitulle tai asiayhteyden kannalta riittävän luotettavalle tiedolle. 

Asiasisältöä ei saa kopioida opinnäytetyön raporttiin suoraan lähteestä. Opinnäytetyön kirjoittajan on ensin ymmärrettävä ja sisäistettävä lukemansa, minkä jälkeen hän kirjoittaa olennaisimman ja opinnäytetyön aiheen rajauksen mukaisesti tarkoituksenmukaisen sisällön omin sanoin. Tekstistä on pystyttävä erottamaan lähteen sisällön referointi kirjoittajan omista huomioista, analyysista, jatkokysymyksistä ja pohdinnasta. 

Lähteen pohjalta kirjoitettaessa on tärkeää muistaa merkitä lähdeviittaukset kattavasti, oikein ja Diakin ohjeita noudattaen. Näin kirjoittaja antaa tunnustuksen tekstin alkuperäiselle kirjoittajalle ja tarjoaa lukijalle mahdollisuuden tarkistaa tiedon todenperäisyys ja hankkia aiheesta lisätietoa.  

Plagiointi ja sitaattioikeus  

Toisen henkilön tuottaman tai kokoaman materiaalin omissa nimissä esittäminen tai käyttäminen on plagioinnin pääasiallinen muoto. Esimerkiksi toisen henkilön laatimaa oppimistehtävää, tutkimussuunnitelmaa, käsikirjoitusta, artikkelia, raporttia, kuvamateriaalia tai käännöstä ei saa esittää edes osittain itse tuotettuna. (Arene, 2025, s. 15; Tutkimuseettinen neuvottelukunta [TENK], 2023, s. 16.) 

Sitaattioikeus määrittää puolestaan sitä, mitä toisten laatimia sisältöjä saa käyttää omassa työssään asianmukaisen viittauskäytännön mukaisesti. Pääperiaate tässä on, että “julkistetusta teoksesta on lupa hyvän tavan mukaisesti ottaa lainauksia tarkoituksen edellyttämässä laajuudessa” (Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus ry, i.a.). Diakin opinnäytetöissä ohjataan kuitenkin niukkaan siteeraamiseen, jotta työt olisivat ennen kaikkea itse laadittuja. Lisätietoa teosten, kuten tekstien ja kuvien, tekijänoikeudesta löytyy esimerkiksi Tietoarkiston (i.a.) sivuilta.

Plagioinnin välttäminen edellyttää, että tekijä kirjoittaa tekstin aidosti itse, omin sanoin ja huolehtii käytettyjen lähteiden ohjeenmukaisesta merkitsemisestä. Lukijalle on aina oltava selvää, mistä tekstissä esitetty tieto on peräisin. Esimerkiksi lähteen kuviota mukailevan kuvion yhteydessä on viitattava lähteeseen ja tuotava ilmi, miten kuviota on muokattu.

Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene. (2025). Ammattikorkeakoulujen opinnäytetöiden eettiset suositukset [Arene ry:n rehtorikokouksen hyväksymä 3.10.2024].  https://arene.fi/julkaisut/raportit/opinnaytetoiden-eettiset-suositukset/

Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus ry. (i.a.). Teosten käyttäminen. Tekijänoikeus.fi. https://tekijanoikeus.fi/tekijanoikeus/luvallinen-kaytto/
Tutkimuseettinen neuvottelukunta [TENK]. (2023). Hyvä tieteellinen käytäntö ja sen loukkausepäilyjen käsitteleminen Suomessa. Tutkimuseettisen neuvottelukunnan HTK-ohje 2023. (Tutkimuseettisen neuvottelukunnan julkaisuja 2/2023). https://tenk.fi/sites/default/files/2023-03/HTK-ohje_2023.pdf 

Plagioinnin tarkastaminen ja sen hyödyt  

Opettajat tarkastavat opiskelijoiden palauttamat tehtävät ja opinnäytetyödokumentit Turnitin-ohjelmalla mahdollisen plagioinnin tunnistamiseksi. Tarkastuksia voidaan tehdä toistuvasti esimerkiksi opinnäytetyön laatimisen eri vaiheissa. Diakle-oppimisalusta tarkastaa sinne palautetut tekstit automaattisesti, kun käyttäjä on ensimmäisellä kerralla hyväksynyt Turnitin-plagioinnintarkastusohjelman vaatimat EULA-ehdot. Opiskelija näkee plagioinnintarkastuksen tuloksen itsekin.Opiskelija voi myös itse tarkistaa oman tekstinsä Turnitin Draft Coach -työkalulla.

Plagioinnin tarkastaminen kannustaa akateemiseen rehellisyyteen ja oman työn arvostamiseen sekä lisää luottamusta, ettei omaakaan tekstiä tulla julkaisemaan toisten nimissä. Plagioinnintarkastuksessa verrataan tekstiä kolmeen eri lähdetyyppiin: internetsivuihin, kustantajien materiaaliin, kuten kirjoihin, sanakirjoihin ja tieteellisiin artikkeleihin, sekä eri opiskelijoiden aiemmin tuottamaan materiaaliin. Myös tekoälyllä tuotettu teksti tunnistetaan. Tarkastettavaksi asetetut tekstit tallentuvat plagioinnintarkastusohjelman tietokantaan lähdeaineistoksi tulevissa vertailuissa käytettäväksi. 

Plagioinnintarkastusraportista nähdään vertailtujen dokumenttien lähdetiedot, yhtäläisyydet tekstien välillä sekä yhtäläisyyksien prosentuaalinen osuus. Yleisesti sallittua yhtäläisyyden määrää ei voida määrittää. Jokaista raporttia tulee tarkastella ja tulkita yksittäin. Mikäli yhtäläisyyksiä ilmenee runsaasti, raportin ilmoittamat lähdetiedot ja teksti on käytävä huolella läpi sekä tarkastettava lähteistetyn tiedon esittämisen muoto vahvemmin omin sanoin kirjoitetuksi. On myös huomioitava, että opiskelijan tekemät aiemmat tehtävien palautukset saattavat tulla verratuiksi uusimpaan palautukseen, jolloin plagiointiprosentti voi olla virheellisen korkea. Opettajan tarkastaessa opiskelijan tekstiä opettaja on aina yhteydessä opiskelijaan, jos teksti näyttää perustellusti plagioidulta. 

Opiskelija voi käyttää Turnitin-ohjelmaa myös kirjoittamisen tukena eli auttamaan ymmärtämään omat vahvuudet ja heikkoudet, tukemaan kirjoitustaitojen kehittämistä ja parantamaan tekstiä. Turnitin tarjoaa reaaliaikaisen palautteen tekstin plagiointiasteesta, jolloin opiskelija voi muokata tekstiään vahvemmin itse kirjoitetuksi ja korjata kohdat, joihin on ottanut tietoa liian suoraan toisten tekstiä toistaen. Opiskelija oppii tunnistamaan lainaamisen oikean tavan ja tason sekä viittaamaan lähteisiin ohjeistuksen mukaisesti.

Oman aiemman tekstin käyttämisen eettisyys  

Itse aiemmin tuotettuja tekstejä saa luonnollisesti hyödyntää uutta tekstiä kirjoitettaessa. Omaakaan tekstiä ei voi kopioida sanasta sanaan kahteen erilliseen tekstidokumenttiin. Tekstin muokkaaminen tapahtuu usein luonnollisesti, sillä eri tekstien asiayhteyden erilaisuus edellyttää asian esittämisen sitomista asiayhteyteen. Samaakin teemaa käsitellään eri yhteyksissä erilaisin painotuksin ja jaotteluin, jolloin teksti muokkautuu.  

Jos on tarkoituksenmukaista lainata tekstiotteita tai sisältöjä omasta aiemmin julkaistuista tekstistä, viitataan aiempaan tekstiin kuten muidenkin kirjoittamaan lähdetekstiin. Esimerkiksi aiemmin itse kirjoitetusta artikkelista, ohjemateriaalista tai opinnäytetyöstä tekstiä lainattaessa on huomioitava, että lainataan vain itse oman tiedon varassa kirjoitettua tekstiä, ei siis aiemmin eri lähteiden pohjalta muodostettua tekstiä. Lähteisiin, joita on käytetty aiemman tekstin pohjana, on perehdyttävä uudelleen ja tehtävä lainaukset niistä uudelleen. Usein tietoa on myös tarkoituksenmukaista ajantasaistaa eli ottaa kirjoitettavan tekstin taustoitukseksi myös tuoreempia lähteitä. Lisätietoja itseplagioinnista löytyy esimerkiksi Salmelinin (2018) artikkelista.

Omia julkaisemattomia tekstejä kuten oppimistehtäväesseitä saa lähtökohtaisesti hyödyntää opinnäytetyössä. Suora tai laaja hyödyntäminen on kuitenkin mainittava. Yleisesti ottaen on itseplagiointia, jos myöhemmissä opintosuorituksissa hyödyntää aiempia oppimistehtäviään niitä mainitsematta (Helsingin yliopisto, 2025). Tietyt metodiopintojaksojen tehtävät voivat kuitenkin olla niin oleellinen osa opinnäytetyön kirjoittamisprosessia, ettei niiden hyödyntämistä tarvitse erikseen mainita – kuten metodiopetuksessa ja ohjauksessa tarkemmin opastetaan.  

Jos oppimistehtäväessee on kirjoitettu ryhmässä, ryhmän jäsenen tulee kysyä lupa tekstin merkittävään hyödyntämiseen opinnäytetyössään kyseisen ryhmän muilta jäseniltä ja myös mainita asia. Lisätietoja oppimistehtävien etiikasta löytyy tämän artikkelin luvusta Etiikka Diakin muissa opinnoissa.

Helsingin yliopisto.(20.05.2025). Mitä ovat vilppi ja plagiointi? https://studies.helsinki.fi/ohjeet/artikkeli/mita-ovat-vilppi-ja-plagiointi#paragraph-819
Salmelin, R,(15.3.2018). Itseplagiointi: miten sitä voi välttää ja miksi itsensä toistaminen voi olla myös hyväksi tieteelle. Vastuullinen tiede. https://vastuullinentiede.fi/fi/tutkimustyo/itseplagiointi-miten-sita-voi-valttaa-ja-miksi-itsensa-toistaminen-voi-olla-myos

Saavutettavuusseloste